Cart 0
Suomen Raikkaimmat Olut Tastingit

YLLÄTY OLUESTA

MOI! ME OLLAAN BREWCATS!

SKROLLAA ALAS!

BC_dsc3048.jpg

Brewcats - Tytötkin Panee! - Suomen seuratuin pienpanimo!

OLUEN ILOSANOMAA - EI PÖNÖTYSTÄ!

Brewcats - Tytötkin Panee! on kahden tamperelaislikan Lauran ja Lindan pyörittämä kiertolaispanimo. Kiertolaispanimo tarkoittaa sitä, että Brewcatseilla ei ole omia isoja, kaupallisia panimolaitteistoja, vaan he käyvät panemassa kaupalliset oluensa muiden vehkeillä! Yhteistyöpanimoina ovat mm. Tanker, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas ja Kvarken Brewery.

Brewcats perustettiin marraskuussa 2015 ja likkojen ensisijaisena tavoitteena on ollut alusta lähtien tehdä hyvää bisseä, joka saavuttaa olutharrastajien lisäksi myös sitä laajempaa yleisöä ja samalla vähän ravistella pienpanimomaailmaa rempseän iloisella meiningillään. Tavoitetta kohti ollaan menossa hyvää vauhtia, Brewcats on tällä hetkellä Suomen seuratuin pienpanimo somemaailmassa ja he ovat panneet janoisille jo reilut 100 000 litraa olutta. Lisäksi he ovat saaneet esimerkiksi “Tasa-arvon edistäminen olutkulttuurissa” -tunnustuksen.

Brewcats toimii sissimarkkinointiperiaatteella, eli markkinoi brändinsä ja oluensa somekanavillaan. Likkojen tarinaa ja elämää voi seurata Facebookissa ja Instagramissa, jonne he tuottavat aktiivisesti sisältöä. Kun Brewcatseiltä on tuloillaan uusi olut, he ilmoittavat siitä somessa.

Kuva: Karri Harju

Kuva: Karri Harju

OLUT TASTINGIT

Brewcatsit tahkovat iloisen rempseitä olut tastingejaan kovalla tahdilla, viime vuonna heille kertyi plakkariin lähemmäs 100 pidettyä tastingtilaisuutta. Asiakkaina ovat sekä yritykset että yksityishenkilöt. Rennosti vedetyssä tastingissa maistellaan kuutta erilaista käsityöolutta ja samalla jutellaan oluesta, sen historiasta ja panemisesta ja likat kertovat myös mikä Brewcats on ja mistä koko Tytötkin Panee -juttu sai alkunsa. Tilaisuuden kesto on noin 1,5h. Näissä tastingeissä ei tule hiljaisia hetkiä, eikä kenellekään ole sellainen olo, että oluesta pitäisi tietää jotain etukäteen, vaan nämä panevat tytöt ovat helposti lähestyttäviä ja tuovat raikkaan tuulahduksen Suomen olutpiireihin!

YRITYKSILLE

Yritystilaisuuksiin olut tasting on erittäin pidetty ohjelmanumero, joka toimii tunnelman nostattajana ja päivän rennomman osuuden käynnistäjänä. Jos kyseessä on asiakastilaisuus, jossa kaikki eivät välttämättä tunne toisiaan etukäteen, on tasting erinomainen “ice braker” ja oluesta saa hyvän puheenaiheen, jolla vierustoverin kanssa saa keskustelun käyntiin. Yrityksille pidetyt tastingit järjestetään yleensä tilaajan omissa tiloissa tai tilaisuutta varten varatussa juhlatilassa. Yrityksille teemme myös standimuotoisia tastingeja, jos osallistujia alkaa olla sadan hujakoilla tai yli. Tällöin tastingia ei pidetäkään paikoillaan istuvalle porukalle, vaan pistämme pystyyn pisteen, josta ihmiset saavat omaan tahtiin hakea maistelusettinsä ja halutessaan he saavat jäädä pisteelle kuuntelemaan tarinointia oluista. Kullekin tilaajalle pyritään aina räätälöimään sopiva tasting paikan ja henkilömäään mukaan, ota siis rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan yhdessä minkälainen setti teille sopii!

YKSITYISHENKILÖILLE

Yksityishenkilöistä ylivoimaisesti suurin ryhmä tastingin tilaajista ovat polttari- ja synttäriporukat. Mikäs sen parempaa kuin käynnistää bileet hyvän juoman parissa! Brewcatsien tastingin voi myös antaa ystävälle tai kumppanille lahjakortin muodossa!

OLUT & JUUSTO TASTING

Suuren suosion saaneet olut ja juusto tastingit murtavat käsityksiä juuston ja viinin pyhästä liitosta. Brewcatsit ovat yhdessä Chef Santerin kanssa tehneet taustatyön oluen ja juuston matchailysta ja tuloksena on yhdistelmiä, jotka vievät kielen mukanaan! Olut ja juusto tastingissa maistellaan kuutta erilaista käsityöolutta, joihin on yhdistelty kolmea erilaista juustoa.

BREWCATS OLUET

Under contstruction

Kuva: Karri Harju

 

SISÄLLÖNTUOTTAMINEN

Brewcatsit ovat ennen kaikkea sissimarkkinoijia, joiden tuote on olut ja heidän pääasiallinen työnsä panemisen lisäksi on sisällön tuottaminen omille somekanaville. Olueen liittyvä lifestyle sisältää paljon reissaamista ympäri Suomea ja ympäri maailmaa, oluen panemista, reseptiikan kehittelyä, oluen kuskausta, virkistäytymistä (uimista) kuskauksen lomassa, bileiden järjestämistä, mielenkiintoisten ihmisten tapaamista ja luomistyötä ja siitä aiheutuvaa iloa ja toisaalta myös tuskaa. Likkojen päivittäinen touhu ja elämä onkin kiinnostanut myös muita yrityksiä ja Brewcatsit ovat tuottaneet videomuotoista sisältöä esimerkiksi Speidels Braumeisterille ja Estrellalle. Lisäksi jokaisen oluen kohdalla Brewcatsit tekevät markkinointityötä myös sille panimolle, jossa kyseinen olut pannaan. Oluiden markkinointikampanjat tavoittavat Brewcats -somekanavissa keskimäärin noin 150 000 ihmistä ja parhaimmillaan kattavuus on ollut 900 000 henkilöä/olut.

Jos yrityksellänne on tarvetta räväkälle ja kustannustehokkaalle sissimarkkinoille, ota yhteyttä: laura@sideshowbrew.com

 

BREWCATS SUNNARIT -PODCAST SUPLASSA

Brewcatsit Sunnarit podcast julkaistaan Suplassa aina sunnuntaiaamuisin! Podcastissa likat viettävät sunnareita kiinnostavien ihmisten kanssa erilaisissa lokaatioissa, keskustellen chillisti ja välillä villisti, pilke silmäkulmassa, mutta tarvittavalla vakavuudella aiheista, jotka vaihtelevat maltaista maailmanloppuun. Ei muuta kuin luurit päähän ja chillailemaan Brewcatsien ja kivojen vieraiden seurassa!

 
Kuva: Karri Harju

Kuva: Karri Harju

PANOKURSSIT

Brewcatsien tavoitteena on levittää hyvän oluen ilosanomaa mahdollisimman laajalle ja yksi keino siihen on opettaa kaikki panemaan hyvää bisseä! Likkojen järjestämällä panokurssilla pannaan olut 10 tai 50 litraisella Braumeisterilla ja samalla käydään läpi miten olutta saa tehtyä kotioloissa. Panokurssit järjestetään Brewcatsien panoluolalla Tampereen keskustassa ja kurssin kesto on noin 5-7 tuntia. Alunperin kursseja järjestettiin pelkästään mimmeille, mutta sittemmin kohderyhmää laajennettiin yleisön pyynnöstä, eli otimme mukaan myös jäbät ja nykyään kursseilla käykin paljon kotipanouraa aloittelevia kaveriporukoita ja yritykset käyvät pano-opeissa tyky-päiviensä ratoksi.

 

BILEET JA TAPAHTUMAT

Under construction

 

BLOGI

Under construction

 
 

YRITYSTILAISUUDET

Under Construction

 
 
Brewcats tuo suomalaisen pienpanimokulttuurin tälle vuosituhannelle. Tytötkin Panee! on ennakkoluuloton ryhmä oman tiensä kulkijoita, jotka eivät kuuntele vuosisatoja vanhoja stereotypioita, vaan tekevät asiat juuri niin kuin itse haluavat. Naiset ovat vuosisatojen ajan valmistaneet olutta, mutta kuitenkin puhutaan miesten alasta. Aiemmin naiset valmistivat oluet, kaljat ja Sahdit, jotka miehet sitten kauhoivat naamaansa. Brewcatsit ovat Suomen ensimmäiset naiset, jotka tulevat esiin vahvasti ja kertovat, että tytötkin voivat panna, osaavat panna ja panevat olutta. He muuttavat kaikki kuvitelmat pienpanimoalasta ja tuovat naisenergiaa muuten melko harmaaseen alaan. Brewcats – Tytötkin panee on parasta mitä suomalaiselle pienpanimokulttuurille on koskaan tapahtunut.
— Jaakko Matikainen, Jaskankaljat
Kuva: Juulia Sarlio

Kuva: Juulia Sarlio

Kuva: Jose Ahonen

Kuva: Jose Ahonen

Kuva: Jose Ahonen

Kuva: Jose Ahonen

Kuva: Juulia Sarlio

Kuva: Juulia Sarlio

Kuva: Karri Harju

Kuva: Karri Harju

Kuva: Karri Harju

Kuva: Karri Harju

Kuva: Jose Ahonen

Kuva: Jose Ahonen

Kuva: A-P Ahonen

Kuva: A-P Ahonen

Kuva: Jose Ahonen

Kuva: Jose Ahonen

Kuva: Karri Harju

Kuva: Karri Harju

 

MEDIASSA

 
 
 
IHAN SAIRAAN KIVA, LEPPOISA JA ASIANTUNTEVA OLUT TASTING.
— GEKKO PAAVILAINEN
 
44835475_711142525909632_4823810699375411200_o.jpg
 

TARJOUSPYYNTÖ

Vastaamme tarjouspyyntöihin mahdollisimman nopeasti.

Nimesi *
Nimesi